Eilen olin työmatkalla pääkaupunkiseudulla ja täältäpäin Suomea katsottuna se tarkoittaa sitä, että jos palaveri alkaa klo 9, pitää lähteä ajamaan kuudelta. Tiesin jo muutaman viikon, että sinne on lähdettävä ja olin jo pelkästä ajatukesta ihan rasittunut. Palaverin aihe tuntui jo etukäteen tylsältä ja tiesin, että ihmisetkin siellä eivät ole kovin tuttuja. Mutta sitten keksin, että jos on lähdettävä voisin samalla vaivalla tehdä pienen mutkan matkaan ja käydä Sinellissä. Etukäteen jo vähän suunnittelin ostoksia, sillä tiedän itseni, muuten tulee ostettua kaikkea kivaa mitä näkee. Palaveri sujui mukavammin kuin odotin ja osasin suunnistaa Variston Sinelliinkin ihan helposti. Siellä sitten olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Kotikaupungissani on kyllä yksi hyvä askartelukauppa, mutta aika pieni verrattuna Sinelliin. Vähän aikaa vaan kuljeskelin katselemassa, mutta onneksi sain pidettyä itseni melko hyvin kurissa. En ole noista 3D-korteista ja ääriviivatarroista kovin innostunut, mutta oli niitäkin pakko muutama arkki ottaa. Ostokseni ovat kyllä aika peruskamaa; leimasimia, leimasintyynyjä ja jauheita, hologrammipaperia, muutama korttipohja, kuviolävistäjiä ja metallosabloneja. Näitä kaikkia minulla on jo ennestäänkin jonkin verran, mutta liikaa ei ole koskaan. Viikonloppu varmaan kuluukin kokeillessa mitä kaikkea näistä saa aikaan.

956703.jpg