Näin yritän nyt ajatella tästä eteenpäin. Sain maanantaina irtisanomisilmoituksen ja eilen oli viimeinen työssäolopäivä. Olen ollut tässä työpaikassa yli 12 vuotta, joten minulla on kuuden kuukauden irtisanomisaika eikä tänä aikana ole työvelvoitetta. Tänään on siis ensimmäinen päivä kotona.

Vaikka en aina työssäni ole kovin hyvin viihtynytkään, en silti olisi sieltä näin halunnut lähteä. Syynä ei ollut töiden loppuminen vaan päätös töiden siirtämisestä suotuisamman kustannustason maahan. En silti ole ainoa tässä tilanteessa oleva, mutta ensimmäinen omalla paikkakunnallani. Olen tämän tiennyt jo helmikuun puolesta välistä, mutta tarkka ajankohta ei ollut tiedossa. Aina se sitten tulee ihan yllättäen. Kyllähän muodon vuoksi yritetään etsiä uutta paikkaa konsernin sisältä, mutta suurelta teatterilta tämä kuitenkin vaikuttaa. Koko ruljanssista jäi sellainen olo, ettei osaamistani, työkokemustani ja ammattitaitoani arvosteta.

Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti. Äitini sanoin kun vanha tie loppuu, edestä löytyy uusi tie. Nyt voin ihan rauhassa lomailla ja miettiä mitä haluaisin tehdä. Nyt voin hyvällä omalla tunnolla keskittyä kaiken mukavan tekemiseen. Voin ihan päätoimisesti lukea, askarrella ja tehdä käsitöitä, kaikkea sellaista mihin tähän asti aikaa on ollut liian vähän.

Tänään aurinko paistaa, lämpömittari näyttää +15 astetta. Olin juuri pihalla lukemassa koira seuranani ja ihan tuntui kesäiseltä. Tällä hetkellä minusta tuntuu kaikesta huolimatta hyvältä. Uskon, että tämä on minulle hyväksi ja asioilla on yleensä tapana järjestyä parhain päin.