Kokeilin koruntekoa minulle uusista materiaaleista; messingistä, pronssista ja kuparista. Niiden lämpimät värit tuntuvat uusilta ja miellyttäviltä hopean vääntämisen lisäksi.

Ylimmäinen pätkä on messingistä, malli ariel. Keskimmäinen on pronssipiinaa ja alimmaisessa on harmaat lasihelmet linkitetty Artistic Wire-kuparilangalla. Messinki ja pronssi ovat vähän haastellisempia hopeaan verrattuna, kyllä on ollut sormet kovilla piinaketjua vääntäessä. Messinkilanka on muistaakseni 1,2 mm ja pronssilanka 1 mm. Kuparilanka on 0,6 mm ja todella helppo taivuteltava.

Nyt olen pronssi- ja kuparikorua käyttänyt ihan joka päivä, jotta selviää lähteekö niistä ihoon tummia jälkiä. Vielä ei ole tullut raitaa ranteeseen. Nyt vielä mietin pitäisikö pronssipiina rummuttaa ja lakkaustakin olen miettinyt. Jostain olen lukenut, että messinki- ja pronssikorut pitäisi lakata, että pitäisivät kiiltonsa. Mutta ei kai tummuminenkaan niin haittaa.

Pronssilevyn pala on seuraavana vuorossa. Tilauksessa on kirjainpunsselit, tulevat varmaan ihan näinä päivinä. Voi olla aika jännittävää kokeilla niitä ensimmäistä kertaa. Ajattelin yrittää naputella muutaman kirjaimen pronssilaattaan. Ehkä joku niistäkin kokeiluista päätyy vielä tänne näytille.