Viime vuonna lukusaldoksi tuli 29 kirjaa, jonkin verran vähemmän kuin edellisvuonna. Yhtenä saavutuksena voisin pitää Alastalon salissa lukemisen. Pitäisikö hankkia paita "Olen lukenut Alastalon salissa"... Työt ja muut harrastukset verottivat aikaa lukemiselta, mutta uuden vuoden lupauksena yritän tänä vuonna taas lukea enemmän.   Aloitan siis uuden listan vuonna 2010 lukemistani kirjoista

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia

- Lyhyitä rikosnovelleja, kertomusten päähenkilöinä seikkailee jälleen tuttuja henkilöitä kuten Maria Kallio.

Xiaolong Qiu: Kahden kaupungin tarina

- Ylikomisario Chen Cao saa tutkittavakseen korruptiorikoksen, jonka päätekijä on paennut Ameriakkaan. Chen lähetetään kesken tutkimusten Los Angelesiin johtamaan kiinalaista kirjailijadelegaatiota. Matkan aikana seurueen tulkki surmataan yllättäen ja Chen huomaa olevansa keskellä murhatutukintaa. Uudeksi tulkiksi nimitetään Chenin vanha tuttu Catherine Rohn. Korruptiotutkimuset ja vanha romassi saavat uutta sytykettää.

Ingrid Noll: Kukko on kuollut

- Vakuutusvirkailija neiti Rosemarie Hirte rakastuu palavasti opettaja Witold Engsterniin, jonka luentoa hän kävi kuuntelemassa. Rosi on päättänyt saada Witoldinsa hinnalla millä hyvänsä. Kukaan ei mahda hänelle mitään; eivät vaimo, rakastajatar eivätkä poliisit.

Anna Jansson: Pääkallovaras

- Yhdeksänvuotias gotlantilaispoika Andreas Nilsson nappaa hautausmaalta pääkallon pyöränsä tarakalle ja antaa sen isommille kavereilleen lahjukseksi. Naapuruston kesäjuhlien jälkeen Andreas katoaa ja tutkimusten edetessä epäilykset kohdistuvat Andreaksen äitiin, Charlottaan. Miksi Andreasta käytettiin jatkuvasti lääkärillä ja miksi hän oli mustelmilla. Tutkimuksissa on mukana Maria Wer, joka on palannut kesäksi Gotlantiin toipuakseen avioerostaan.

Sujata Massey: Rei Shimura Yakuzan jäljillä

- Rei Shimura hankkiutuu töihin Tokiolaiseen Mitsutanin luksustavarataloon. Hänen todellinen työnantajansa on Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ja tehtävänä on selvittää Japanin mafian eli yakuzan puuhia tavaratalossa. Tavaratalossa työskennellessään Rei saa shoppailla työnantajansa laskuun, mutta hänen napakorunsa herättää johtoportaan huomion. Rei joutuu jälleen käyttämään luovuuttaan ja epätavallisia keinoja selviytyäkseen tehtävästään. 

Gunnar Staalesen: Nainen jääkaapissa

 - Rouva Samuelsen pyytää yksityisetsivä Varg Veumin apua öljynporauslautalla työskennelleen 28-vuotiaan poikansa etsimisessä. Kun Varg Veum lähtee kulkemaan Arnen jälkiä, häntä kohdellaan torjuvasti joka paikassa, ja lopulta hänet kolkataan Arnen asunnolla. Toivuttuaan hän löytää jääkaapista naisen ruumiin. Täydelliseen umpikujaan Veum päätyy vasta kuultuaan, ettei rouva Samuelsenilla ole koskaan poikaa ollutkaan

Helen Dunmore: Keskustelua kuolleiden kanssa

-  Nuori taiteilija, valokuvaaja Nina matkustaa auttamaan sisartaan Isabelia tämän luokse maaseudulle. Isabel on toipumassa keisarinleikkauksesta ja tarvitsee apua. Talossa vierailee myös Isabelin ystävä Edward, jonka tehtävänä on pitää seuraa toipilaalle. Lastenhoitajan tehtävänä on hoitaa vauvaa. Isabelin mies, Richard matkustelee työnsä vuoksi paljon. Kesä on kuumin miesmuistiin ja sisarusten menneisyydestä tulee ilmi seikkojo, jotka kumpikin haluaisi unohtaa. Tapahtumat etenevät omalla voimallaan kohti lopullista, yllättävää päätöstään.

Alexandra Marinina: Kuoleman käsikirjoitus

- Anastasia Kamenskaja saa tutkittavakseen tv-sarjan kuvausten aikaan tapahtuneen näyttelijöiden autonkuljettajan murhan. Haluaako joku estää kuvaukset vai onko tapaus vain rikollisliigojen välien selvittelyä? Anastasia saa myös uuden esimiehen ja ongelmat hänen kanssaan saavat Anastasian harkitsemaan jopa alanvaihtoa.

Åke Edwardson: Melkein kuollut mies

- Gangsteri, kirjailija, poliitikko ja tavallinen kaduntallaaja sekä rikoskomisario. Raaka murha Göteborgissa keskellä uskomattoman kaunista syksyä pysäyttää heistä jokaisen. Miesten kohtalot kietoo yhteen kesäsiirtolasta yli kolme vuosikymmentä sitten kadonnut tyttö.

Helen Tursten: Kultainen vasikka

- Kolme miestä löydetään raa’asti teloitettuina vaurailta asuinalueilta. Kaikkia kolmea on ammuttu kahdesti päähän pienikaliiperisella aseella, joka on laukaistu lähietäisyydeltä.  Tapahtumien selvittely vie Irene Hussin kollegoineen kalliiden autojen, prameiden omakotitalojen ja komeiden pilvilinnojen maailmaan.

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

- Kaksitoistavuotias Agnes ja pikkusisko Sofie löytävät aurinkoisella uintiretkellään päättömän hevosen ruumiin. Samaan aikaan murhataan saarella arkeologisia tutkimuksia tekevä hollantilanen opiskeli raa'asti. Anders Knutasin on varma, että tapahtumat liittyvät uskonnollisiin rituaaleihin. Juttua kaivelee myös toimittaja Johan Berg, joka on muuttanut saarelle Emman perässä.

Anna Jansson: Jäljet lumessa

- Kronvikenin pastorin neljätoistavuotias tyttären raaka surma järkyttää koko paikkakuntaa. Epäilykset kohdistuvat poikkeavasti käyttäytyvään nuorukaiseen joka istuu aina tietokoneen ääressä, ja pakolaiskeskuksen asukkaisiin. Rikostarkastaja Maria Wern työskentelee yötä päivää saadakseen syyllisen selville.

 Henning Mankell : Kiinalainen

- Kylmänä tammikuun päivänä Hudiksvallin poliisi tekee karmean löydön. Pienessä Hesjövallenin kylässä on tapettu 18 ihmistä kammottavalla tavalla. Poliisi on varma, että teon takana on täydellinen mielipuoli . Mutta kun Helsingborgissa asuva tuomari Birgitta Roslin lukee tapauksesta, hän tajuaa kauhukseen, ettei ole sukua ainoastaan yhdelle murhan uhreista, vaan peräti kaikille. Birgitta Roslin päättää yrittää itse selvittää, mitä on tapahtunut. Tutkimukset vievät hänet matkalle kauas ajassa taaksepäin, toiselle mantereelle, ja lopuksi Kiinaan saakka.

Jens Lapidus: Rahalla saa

- Stockholm noir-trilogian ensimmäinen osa. Luksusjuhlia. Pintaliitoa. Kokaiinia. Naisia. Helppoa rahaa. Tukholman armoton alamaailma. Itä-Euroopan mafia. Kosto. Päähenkilöinä pikkukaupungin poika JW, vankilakundi ja diileri Jorge ja raaka mafioso Mrado. He kaikki päätyvät samoihin piireihin ja pian heitä yhdistää yhteinen päämäärä: kosto miehelle, joka kohteli heitä kaltoin.

Karin Slaughter: Riistetyt

- Heartsdalen pikkukaupungissa rauhallinen kesäilta saa dramaattisen käänteen, kun kahden teini-ikäisen riita päättyy toisen kuolemaan. Sitten katoaa uhrin teini-ikäinen ystävä. Tutkimusten edetessä uhrien perheet ja ystävät vaikenevat. Kaupunki kätkee hirvittäviä salaisuuksia, jotka koskevatu useita perheitä. Kun poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver löytää kadonneen tytön, karmea totuus paljastuu kokonaisuudessaan.
 

Minette Walters: Mielen häiriöitä

-  Antropologi Jonathan Hughes on julkaissut kirjan, jossa epäilee teosta tuomitun Howard Stampin joutuneen syyttömänä vankilaan. Stampin uskottiin murhanneen isoäitinsä 70-luvulla. Hänen puolustajiinsa kuuluu myös kaupunginvaltuutettu George Gardener, joka on päättänyt Hughesin avulla löytää todellisen syyllisen – 30 vuoden jälkeen.

 Karin Alvtegen: Tuntematon

- Yhteiskunnan laitapuolella elävän Sibyllan on keksittävä keinot päästäkseen silloin tällöin lämpimään kylpyyn, nukkumaan valkeiden lakanoiden väliin ja saadakseen kunnolla syödyksi. Kun kaiken tämän pystyy tekemään itseään myymättä, tuovat nämä hetket päivänpaistetta muuten kurjaan elämään.
Kaikki romahtaa, kun Sibylla on kerran väärässä paikassa oikeaan aikaan. Hän joutuu syytetyksi murhasta, sitten toisesta, kolmannesta, neljännestä.
 

 Jo Nesbo: Lumiukko
 
Denise Mina: Suden hetki
 
Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri
 
Gunnar Staalesen: Ruususen unta
 
Minette Walters: Pirunkettu
 
Åsa Larsson: Musta polku
 
Inger Frimansson: Parempi elämä
 
Gunnar Staalesen: Kuolemaan asti sinun
 
Karin Fossum: Toisenlainen rakkaus
 
Inger Frimansson: Pimeyden jäljet
 
Anne Holt: 1222
 
Anna Jansson: Hopealantti
 
Liza Marklund: Elinkautinen
 
Jens Lapidus: Siisti kosto
 
Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja
 
Karin Alvtegen: Petos
 
Ilkka Remes: Pyörre
 
Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut
 
Liza Marklund: Paikka auringossa
 
Leena Lehtolainen: Henkivartija
 
Colin Dexter: Viimeinen puhelu
 
Denise Mina: Kammio
 
Jo Nesbo: Pelastaja